Meritähdet-kuoro on perustettu alkuvuodesta 2009 ja se koostuu iloisista ja innokkaista amatöörilaulajista rautaisen ammattilaisjohtajan lempeässä ohjauksessa.

Kuoron johtajana toimii Maarit Lindblom ja laulajat ovat merivoimien vaikutuspiiristä tulevia tai Heikkilän kasarmilla muutoin toimivia naisia. Mukaan ovat tervetulleita kaikki laulamista rakastavat edellä mainitut kriteerit täyttävät ihmiset. Kuoro laulaa tällä hetkellä kaksiäänisenä. Aktiivisia laulajia on kahdeksan: Liisa Eränen, Katri Aalto, Merja Reiman, Eira Oksanen, Merja Henriksson, Tarja Lehtinen, Sinikka Lehtinen ja Päivi Seppä.  Olemme suomalaisen sinivalkoinen kuoro, esiintymisasumme on tummansininen silkkileninki johon on yhdistetty luonnonvalkoinen pashmina-huivi.

Meritähdet harjoittelee kerran viikossa, maanantaiaamupäivisin Heikkilän kasarmin sotilaskodissa. Ohjelmistoon kuuluu niin iskelmää, poppia, rokkia, kansanmusiikkia kuin vakavampaakin musiikkia.

Kuoro on esiintynyt erilaisissa virallisissa juhlatilaisuuksissa sekä vapaamuotoisemmissa juhlissa kuten pikkujouluissa.